Kevytyrittäjä ja oikeustieteen opiskelija Ida Patrakka nauttii ongelmanratkaisusta

Neljännen vuoden oikeustieteen opiskelija Ida Patrakka tekee opiskelujen ohessa töitä FLOY-kevytyrittäjänä. Kevytyrittäjyys on joustavuutensa takia sopinut hyvin opiskeluarkeen.

Selvitimme, mikä on parasta lakialan työssä, ja millaisia kokemuksia Idalla on kevytyrittäjyydestä.

Lapsuuden unelma

Unelma juristin työstä ja oikeustieteen opiskelusta oli ollut Idan mielessä pitkään, jo ala-asteelta saakka. Alassa kiehtoi erityisesti mahdollisuus ratkaista ongelmia.

Nyt neljättä vuotta oikeustiedettä opiskeltuaan Ida kertoo mielikuvan vastanneen odotuksia: “Työssäni parasta on nimenomaan ongelmanratkaisu ja tiedon soveltaminen.”

Monipuolinen, joustava työ

Ida kertoo, että hänen viimeisin toimeksiantajansa on ollut Lakihelppi: “Sen yhteistyön puitteissa olen muun muassa kirjoittanut juridisia artikkeleita sekä laskuttanut erilaisia toimeksiantoja, erityisesti perheen jäämistöoikeuteen liittyen. Näin korona-aikana etätyö on lisääntynyt ja minulla onkin ollut asiakkaita ympäri Suomen.”

Nyt Ida on juuri vaihtanut töihin valtiolle, mikä tarkoittaa, että kevytyrittäjänä tulee jatkossa laskutettua vähemmän. Mutta juuri joustavuus on kevytyrittäjyyden parhaita puolia.

Pitkä kokemus kevytyrittäjyydestä

Ida on ollut kevytyrittäjänä jo vuodesta 2017 lähtien. Alussa työt suuntautuivat tapahtuma-alalle muun muassa erilaisten host-keikkojen muodossa. FLOY-kevytyrittäjänä työt alkoivat syksyllä 2022.

FLOY valikoitui uudeksi laskutuspalveluksi kahdesta syystä: “Palvelumaksu on kohtuuhintainen ja sivusto helppokäyttöinen.”

Puolen vuoden kokemuksen perusteella Idan mielestä FLOYn toimintatavassa parasta on se, että kun on jotakin asiaa, saa nopeasti yhteyden, ja vastauksen kysymykseensä. Lisäksi tärkeää on helppokäyttöisyys.

Miltä tulevaisuus näyttää?

Idalla on edessään vielä 1,5 vuotta oikeustieteiden opintoja. Alaa pohtiville nuorille hänen vinkkinsä on: “Jos kiinnostusta löytyy, niin kannattaa hakea. Mutta kannattaa myös varautua siihen, että joutuu tekemään paljon hommia.”

Vaikka helpolla ei ole päässyt, tuntuu uravalinta Idan mielestä oikealta. Kevytyrittäjyys on kulkenut opiskelujen rinnalla sujuvasti, sillä on voinut sanella omat työajat. Uutta liiketoimintaa pohtiville Ida vinkkaa, että alussa kannattaa lähteä liikkeelle pienestä ja katsoa, onko toiminta kannattavaa, jotta ei tule otettua turhan isoja riskejä. Lisäksi on tärkeää harkita yhteistyökumppanit tarkkaan.

Kysyttäessä tulevaisuuden suunnitelmista Ida kertoo, että uskoo viiden vuoden päästä olevansa töissä joko valtiolla tai jossakin asianajotoimistossa. Oman toimiston perustaminen ei tässä vaiheessa tunnu todennäköiseltä.

Itsensä työllistäminen opiskelijana

Kevytyrittäjyys on suosittu tapa tienata opiskelujen ohessa. Samalla se on oiva keino hankkia työkokemusta. Kevytyrittäjänä pääsee kartuttamaan tärkeitä taitoja työelämän muuttuessa yhä enemmän projektiluontoiseksi ja yrittäjämäiseksi.

Kevytyrittäjyyttä pohtiessa on hyvä pysähtyä miettimään, mitä sellaista osaamista itsellä on, josta joku olisi valmis maksamaan. Liittyykö oma erityisosaaminen opiskeltavaan alaan, johonkin harrastukseen tai vaikkapa muuhun mielenkiinnon kohteeseen? Kevytyrittäjänä voi laskuttaa esimerkiksi valokuvaamisesta, muusikon keikoista, koodaamisesta, some-sisältöjen tekemisestä tai siivouspalveluista.

Kevytyrittäjänä aloittamiseen on matala kynnys. Aloittaminen on ilmaista, eikä sido mihinkään. Opiskelijan kannattaa kuitenkin muistaa, että kevytyrittäjyys voi vaikuttaa opintotukeen, kuten kaikki muukin veronalainen tulo. Sinun on itse huolehdittava siitä, ettei tulorajasi ylity.

Kevytyrittäjänä päätät itse, kenelle teet töitä, milloin ja mihin hintaan. Kevyeksi homman tekee se, että sinun ei tarvitse miettiä yrityksen paperitöitä. Teet vain työn, luot laskun ja saat palkan tilillesi. FLOYn sloganin mukaisesti – voi sen noinkin tehdä!

Kaverille kanssa

FLOYlla on nyt käynnissä Kaverille kanssa -kampanja, jonka avulla voi tienata 50 euroa FLOY-bonusta suosittelemalla palvelua kaverillesi.

Kun kaverisi on rekisteröitynyt FLOYlle suosituksesi kautta ja aloittaa kevytyrittäjyyden, saatte kaverisi kanssa kumpikin 50 euron FLOY-bonuksen käytettäväksi esimerkiksi palvelumaksuihin.

Jos tunnet jonkun, joka harkitsee kevytyrittäjyyttä, suosittele hänelle FLOY-kevytyrittäjäpalvelua! Tutustu tästä ohjeisiin ja ehtoihin

Jaa blogi

HAE