Unelmien perässä Suomeen ja kevytyrittäjäksi – Lilly Erkkilän tarina

Rakkaus – se toi tuoreen kevytyrittäjän, Lilly Erkkilän, Ukrainasta Suomeen kolme vuotta sitten. Lapsesta lähtien matkustelusta unelmoinut määrätietoinen nainen oli hankkinut kotimaassaan kaksi yliopistotutkintoa sekä tehnyt 10 vuoden työuran pankissa. Mutta hän kaipasi jotakin enemmän – halusi kehittyä, vaihtaa alaa, ja “päästä pois muurien sisältä”. Pankkiuraa seurasi yrittäjyys ja ura kiinteistönvälittäjänä. Jotakin kuitenkin puuttui. Erkkilä muistelee lämmöllä käänteen tekevää tapahtumaa: “Olin yksinhuoltajaäiti. Unelmieni mies löytyi eräissä uudenvuoden juhlissa – ja hän olikin suomalainen. Palaset loksahtivat kohdalleen; oli seurattava sydämen ääntä ja jätettävä kaikki vanha taakse.”

Ensikosketus Suomeen ja byrokratiaan

“Tulin Suomeen vuoden 2019 alussa ja hain oleskelulupaa. Ajattelin, että pääsen heti tekemään jotakin työtä, mutta ei se mennytkään niin. Oleskeluluvan saaminen kesti lopulta 8 kuukautta. Minua harmitti, että silloin en saanut tehdä yhtään mitään, vaikka olisin halunnut heti tehdä töitä ja opiskella. Se oli todella turhauttavaa, sillä olen aina ollut ahkera ja aikaansaava. Minulla oli niin kova halu päästä pian osaksi yhteiskuntaa, että aloin opiskella itsenäisesti suomea youtubesta.” Tilannetta monimutkaisti myös Ukrainassa isovanhempien luona odottava alakouluikäinen poika, jonka dokumentteja Erkkilät alkoivat valmistella heti, jotta poikakin voisi muuttaa Suomeen muun perheen luokse.

“Ensimmäiset tunnekokemukseni Suomesta olivat, että on perhosia vatsassa, tämä on kaunis maa ja katsoin sitä rakkauden silmälasien läpi. Mutta toisaalta mielessäni myllersi, mitä alan tehdä täällä, milloin saan luvan opiskella sekä aloittaa työnteon. Oli kyyneleitä, en tiennyt miten voin olla tarpeellinen täällä. Olin tottunut olemaan kiireinen ja hyödyllinen. Se oli stressaavaa. Onneksi mieheni uskoi minuun – antoi minulle voimia luottaa itseeni.”

Tärkeä kysymys: Mitä minä haluan?

Kun oleskelulupa vihdoin heltisi, avautuivat myös ovet opiskelulle. TE-toimisto suositteli suomen kurssia, jonka odotteluun kyllästynyt nainen aloitti intoa puhkuen: “Kaikki alkoi mennä paremmin, kun oli tekemistä. Samalla aloin kuunnella enemmän itseäni. Halusin tehdä jotain itse, halusin oman yrityksen. Halusin leipoa kakkuja, koska olen tosi hyvä siinä. Ajattelin, että leivon kakkuja ystäville ja rakennan portfolion, suoritin hygieniapassinkin. Pikkuhiljaa heräsi rinnalle ajatus: Miksi ei myöskin siivousta? Siivotessa tutustuu ihmisiin, mikä puolestaan parantaa suomenkieltäni.”

Lilly Erkkilä suoritti vuonna 2021 myös suomen jatkokurssin, joka oli räätälöity nimenomaan korkeasti koulutetuille. “Sitten piti päättää, mitä alan tehdä työkseni. Päätin valita siivoamisen, ja aloittaa kevytyrittäjänä.”

Miksi kevytyrittäjyys ja FLOY?

“Koska myös mieheni on ollut pitkään kevytyrittäjä, tiesin että se on hyvä tapa aloittaa. FLOY:n valitsin, koska tiesin, että sieltä saa hyvää palvelua. Suosittelen sitä muillekin muualta Suomeen muuttaneille, sillä oman Y-tunnuksen perustaminen olisi vaatinut valtavasti vaivannäköä. FLOY-kevytyrittäjänä saat aina tukea, ja rekisteröinti on ilmaista. Ohjelmaa on helppo käyttää, eikä tarvitse keskittyä paperitöihin. FLOY:lla on osaavaa joukkoa, joka tekee kaiken muun. Riittää kun luot laskut.”

Siivoamisen yhteydessä tärkeää on myös kattava vastuuvakuutus, joka on kunnossa FLOY:n kautta. “Asiakkaani voivat luottaa, että vakuutukset ovat kunnossa 1 miljoonaan asti, jos rikkoisin jotakin vahingossa siivotessani”, Erkkilä tiivistää asian.

Miltä siivousbisnes näyttää?

Erkkilä muistelee kevytyrittäjyyden alkua: “Kesällä 2021 aloitin FLOY:ssa. Ensimmäiseksi hoidin todella ison projektin – loppusiivouksen, jossa olin 140 tuntia, yhteensä kaksi viikkoa. Olin täynnä energiaa, kun pääsin vihdoinkin tekemään töitä!”

Nyt palveluvalikoimassa on loppusiivousten lisäksi myös muuttosiivous sekä kotisiivous. “Minulla on kädet täynnä töitä, pääasiassa siivoan Espoossa ja Helsingissä. Haluaisin keskittyä erityisesti kotisiivoukseen, ja löytää enemmän asiakaskuntaa myös läheltä asuinpaikkaani, Itä-Vantaan suunnalta. Olen todella iloinen ja ylpeä siitä, että jo puolen vuoden jälkeen minulla on vakioasiakkaita, joiden luona siivoan säännöllisesti, sopimusperusteisesti.”

Kielitaitokin karttuu, kun suomenkieltä pääsee käyttämään työssä. “On ihana puhua suomea”, Erkkilä iloitsee.

Hyvät palautteet lämmittävät mieltä. Erkkilä nauttii, kun kuulee ensimmäisten siivousten jälkeen, että ihmiset ovat tyytyväisiä ja kiitollisia. Parasta palautetta on kuulla “Tämä koti ei ole koskaan ennen ollut näin siisti!”

Kotisiivouksetkin voivat olla hyvin erilaisia; pienistä asunnoista (minimisiivous 2h), koteihin joissa siivous kestää 5 tuntia kerrallaan. Lopputuloksena molemmissa on siisti ja kaunis koti. Erilaiset elämäntilanteet näkyvät erilaisina siivousavun tarpeina: “On ihanaa, kun pystyy auttamaan esimerkiksi tuoreita vanhempia, että kotona oleva äiti voi keskittyä täysin vauvaan, eikä siivoamiseen. Kyse on prioriteeteista. Jokainen voi viettää siivouksesta vapautuvaa aikaa niin kuin haluaa, vaikkapa rakkaiden kanssa tai harrastuksissa.”

Kevytyrittäjän tavoitteet korkealla

Erkkilä oppi lapsuudessa vanhemmiltaan ahkeran työnteon mallin, josta on ollut apua esimerkiksi elämän aloittamisessa uudessa kotimaassa. “Jokainen ihminen voi tehdä isoja asioita, kun kuuntelee sydäntään ja on ahkera. Tämän olen oppinut omilta vanhemmiltani. He ovat saavuttaneet paljon, se on menestyksen salaisuus.”

Erkkilä liikuttuu, kun kertoo kuinka suurta on ollut myös tuki Suomessa: “Olen kiitollinen isolle perheelleni täällä, erityisesti miehelleni kaikesta hänen antamastaan tuesta. Hän auttoi keksimään nimenkin siivousbisnekselleni – Crystal Clear Siivous. Se oli kuin nimen valinta vauvalle – yhtä tärkeää.”

Vuoden 2022 tavoitteet ovat terävinä mielessä: “Minulla on kaikki erilaisiin siivouksiin tarvittavat välineet ja aineet käytössä, mutta haluan vielä löytää lisää parhaita tuotteita, sekä yhteistyökumppaneita, jotka ovat yhtä kunnianhimoisia kuin minä. Luotan eco-tuotteisiin ja haluan tarjota parasta työn jälkeä – kristallinkirkkaan kodin. Se on lupaukseni asiakkailleni.”

Työn alla on myös oma nettisivu, johon on jo paljon ideoita, mutta vielä tarvitaan kädet, joilla on aikaa toteuttaa tuoreen kevytyrittäjän visio. “Haluan kasvattaa firmaa isommaksi. Unelmanani on siivousimperiumi, joka tarjoaa Suomen parasta siivouspalvelua!”

Tämän lausuttuaan Erkkilää naurattaa, kunnes hän vakavoituu. “Minulla on paljon unelmia. Vielä se lapsuuden unelmakin siitä leipomosta. Ehkä vielä jonakin päivänä? Kuka tietää! Ja olisi hienoa päästä mukaan johonkin järjestöön, auttamaan muita ulkomaalaisia siinä, miten täällä Suomessa aloitetaan työnteko. Haluan antaa saamaani apua eteenpäin muidenkin hyödyksi. Elämässäni on hyviä ihmisiä, joista olen kiitollinen.”

Kotisiivouksen verovähennys 60%

Tiesithän, että kotisiivous on vähennyskelpoinen verotuksessa? Ja koska se lasketaan kotitalous-, hoiva- ja hoitotyöhön, on vähennysprosentti nykyisin 60%.

Kotitalousvähennyksen parannus vuosille 2022-2023 on merkittävä lisäkannustin siivouspalveluiden ostamiseen. Kotitalous-, hoiva- ja hoitotyön kotitalousvähennyksen maksimia nostettiin 3 500 euroon henkilöltä ja työn osuudesta saa vähentää 60% aiemman 40% verovähennyksen sijaan. Tämä on yksi syy, miksi kotisiivouspalveluille on kysyntää tämän päivän kiireisessä arjessa.

Laske kotitalousvähennyksen määrä
Yhteydenotot:

Lilly Erkkilä / Crystal Clear Siivous

ccsiivous@gmail.com

Instagram: lilly_erkkila

Unelmoitko uudesta urasta? Lue, blogi ”Uusi vuosi, uudet kujeet 2022” ja nappaa vinkit, mitä kannattaa miettiä ennen työpaikan vaihtamista

Jaa blogi

HAE